Historia

Kauppias Jaakko Koivisto perusti ensimmäisen kauppaliikkeensä 31.12.1982 ja on siitä asti harjoittanut puutavara- ja rakennustarvikekauppaa Loimaalla.

 

Ensin toiminta oli osapäiväistä, eli tilauksia vastaanotettiin kotipuhelimeen päivisin ja toimitukset tehtiin varsinaisen päivätyön jälkeen iltaisin ja viikonloppuisin. Kysyntä kuitenkin kasvoi varsin nopeasti ja niinpä ensimmäiset toimitilat vuokrattiin Loimaan kaupungista, vanhasta Loimaan Betonin tiloista. Varastolla oli kokoa vain muutama kymmenen neliötä. Kauppaa käytiin edelleen iltaisin ja viikonloppuisin. Varsin nopeasti kuitenkin tuli eteen tilanne, että ei enää riittänyt että kauppa oli auki vain iltaisin ja viikonloppuisin, ja samalla toimitilat osoittautuivat aivan liian pieniksi. Niinpä vuonna -83 siirryttiin isompiin vuokratiloihin Loimaan kunnan Hirvikoskelle. Kehitys jatkui positiivisena ja niinpä ensimmäinen vieras kokopäivätoiminen myyjä palkattiin vuonna -84 ja samana vuonna ostettiin myös oma tontti nykyiseltä paikalta ja ryhdyttiin rakentamaan omaa hallia, johon muutettiin vuonna 1985.

 

Loimaan Puu- ja Rakennustarvike Oy

 

Loimaan Puu- ja Rakennustarvike Oy on perustettu 1993. Yrityksen nykyiset toimitilat sijaitsevat Loimaan kaupungin Hirvikoskella, Karsolan teollisuusalueella. Liikkeen tuotevalikoimaan kuuluvat lähes kaikki rakennustarvikkeet. Pääosa myynnistä syntyy kuitenkin puutavarasta, ikkunoista, ovista ja puupohjaisista rakennustarvikkeista.

 

Loimaan Puu- ja Rakennustarvike Oy

 

Liikkeemme suorittaa myöskin ikkunoiden ja ovien paikoilleen asennukset, jota olemme kehittäneet vuodesta 1986 alkaen. Samoin sisustamme uusien kerros- ja rivitaloasuntojen saunoja n. 400-600 kpl vuositasolla. Työ sisältää runkokoolaukset, eristyksen, alumiinipaperoinnin, paneloinnin, oven asennuksen ja lauteiden teon, sekä pesuhuoneiden kattojen koolauksen ja paneloinnin. Tähän olemme panostaneet vuodesta 1994 lähtien.

 

31.12.2007 tuli Jaakko Koivistolla täyteen 25 vuotta itsenäisenä yrittäjänä

Yhteystiedot

Loimaan Puu- ja Rakennustarvike Oy

Karsolan Teollisuusalue

Karsolantie 3, 32210 Loimaa

 

Puhelin: 010 322 4570 (Vaihde)

Fax: 010 322 4579

Sähköposti: palaute@lpr.fi

Kuvapankki

Sivuiltamme löydät laajan kuvapankin, mistä löydät eri valmistajien tuotekuvia. Käy tutustumassa kuvapankkiimme!

 

Lisätietoja

 

Toteutus: JPmedia